perjantai 20. toukokuuta 2016

Hotelli vai loma-asunto

Valmismatkojen sijaan monet varaavat lennot ja majoituksen erikseen. Näin on monipuolisemmat mahdollisuudet räätälöidä lomasta oman näköinen. Räätälöimällä saattaa säästää.

Hotellihuoneet ovat Ranskan Rivieralla usein pieniä ja ranskalainen aamupala on suhteellisen niukka tai sitä ei ole ollenkaan. Aamupalaan kuuluu usein vain pala patonkia, kahvi ja tuoremehu. Notkuvia aamiasbuffeita on harvassa hotellissa ja jos sellainen löytyy on hinta suolainen.

Vuokrattavana oleva kaksiomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä niin lentokentältä kuin lähikaupungeista. Avainten luovutuksen yhteydessä annamme tarkat ohjeet miten asunnolle löytää niin bussilla kuin omalla autollakin.

Asunto sopii hyvin kahdestaan matkustavalle ja perheelle jossa on kaksi lasta. Neljälle aikuiselle saattaa tulla ahdasta.

Hyvin varusteltu ruokakauppa on asunnolta  50 m päässä ja tuoretta patonkia saa taloa vastapäätä olevasta leipomosta aamuvarhaisesta iltamyöhään. Aamiaisen voi valmistaa silloin kun haluaa eikä ole muutenkaan sidottu ruoka-aikoihin. Ranskalainen ei syö edellisen päivän leipää.

Uima-allas ja 200 metrin päässä oleva hiekkaranta, kävely etäisyydeltä löytyvät ravintolat, esteetön näkymä parvekkeelta ja paljon muuta puhuu puolestaan loma-asunnon vuokraamiselle.

Täältä voi tiedustella loma-asunnon varaustilannetta www.lomariviera.fi

Nizzaan pääsee Norwegianin ja Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä n. 3 tunnissa ja aurinko paistaa 300 päivää vuodessa. Nizza, Cannes, Saint Tropez, Monaco ovat kaikki lähellä. Mikä parasta täällä pärjää englanninkielellä!





Toivotamme sinut tervetulleeksi asustelemaan tänne:)

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Suora lento Nizzaan

Suora lento Nizzaan kestää Helsingistä n. 3 tuntia ja mikä parasta Norwegianin kyydissä nyt läpi vuoden. Finnair lentää suorilla lennoilla vain kesä kaudella. Voimme lämpimästi suositella Norwegianiaa.

Vuokraamme mukavaa kaksiotamme n. 18 km Nizzan lentokentältä Antibes Juan les Pinssissä. Avaimet luovutetaan Suomessa Espoossa. Tästä blogista löytyy paljon kuvia ja tietoa niin asunnosta kuin alueesta.

Asunnon tiedustelut www.lomariviera.fi



perjantai 13. toukokuuta 2016

Eze Village ja upeat näkymät kaktuspuutarhasta

Ezen vanhakaupunki on rakennettu n. 500 metrin korkeuteen. Kauniista kaktuspuutarhasta ( pieni pääsymaksu ) on huikeat näkymät. Selkeällä säällä huipulta on mahdollista nähdä aina Saint Tropeziin saakka.



Eze sijaitsee Nizzan ja Monacon välissä.



Kapeilla kujilla kävellessä voi ihailla pikku putiikkeja ja taidegallerioita.





Kylästä löytyy myös tunnelmallisia pikku ravintoloita ja kahviloita. Luksushotelli Chateau Ezan yhteydessä oleva ravintola henkeäsalpaavilla maisemilla tarjoaa upeat puitteet vaikkapa merkkipäivän viettoon.

Kylästä lähtee kävelyreitti alas meren rantaan. Kannattaa varata mukaan hyvät kengät ja aikaa sillä matka saattaa kestää jopa tunnin.




Vuokra-asunnolta www.lomariviera.fi tänne kannattaa ajaa merenrantaa pitkin. Matkan varrella on monia kauniita pysähdyspaikkoja mm. Villefrance-sur-mer .


perjantai 6. toukokuuta 2016

Miten liikkua Ranskan Rivieralla


Edullisin ja joustavin tapa on liikkua jalan. Pienellä alueella on paljon nähtävää ja mikä parasta kuntokin nousee samalla.

Bussiyhteydet ovat loistavat. Loma-asunnon edestä pääsee paikallisbussilla suoraan Cannesiin, Antibesiin ja Nizzaan. Bussimaksu on 1 euro. Lentokenttäbussi pysähtyy myös talon edessä.

Junalla pääsee näppärästi esim. Monacoon ja Italian puolelle. Lähimmät asemat ovat Golfe Juanissa ja Juan Les Pinsissä.

Auton vuokraamalla voi tietysti laajentaa reviiriä. Kannattaa vuokrata pieni auto koska kadut ovat kapeita ja parkkipaikat ahtaita. Joskus voi kuitenkin käydä niin että vuokraamo päättää korottaa autoluokan hieman suurempaan. Näin meille on käynyt monesti.

Kannattaa suunnata sisämaahan ja serpentiiniteille. Pysähtyä matkalla ihailemaan henkeäsalpaavia maisemia ja nauttia lounasta pikkukylässä.

Liikenne on toisinaan ruuhkaista ja saattaa näyttää kaoottiselle. Käsillä huidotaan ja suut käyvät. Täälläpäin pruukataan ajaa kaasupoljin pohjassa mutta jalankulkijoita, mopoilijoita ja pyöräilijöitä kunnioitetaan. Eikä pidä häkeltyä jos liikennevaloissa seisoessa eteen kurvailee autojen väleistä muutama moottoripyörä tai fillari. Se kuuluu tämän maan tapoihin.

Laivalla voi Juan Les Pinsin rannasta lähteä vesiteitse vaikka Monacoon tai St. Tropeziin. Nizzasta on laivayhteys Korsikalle.

Helikopterin kyytiin voi nousta esim. Cannesista ja mikä onkaan loistavampaa kuin ihailla kaunista Ranskan Rivieraa yläilmoista.

Veneitä voi vuokrata Golfe Juanin satamasta joka on aivan loma-asunnon lähellä. 

Loma-asunnon varaustilannetta voi tiedustella www.lomariviera.fi